Suoliavanteita tehdään monista eri syistä. Avanne voi olla tarkoitettu joko pysyväksi tai väliaikaiseksi. Väliaikaisia avanteita tehdään joko ns. yksipiippuisena vakavan suoliston alueen tulehduksen, tavallisimpana umpipussitulehduksen aiheuttaman vatsakalvotulehduksen vuoksi, tai kaksipiippuisena suojaamaan suolisaumaa esimerkiksi peräsuolisyövän leikkauksen yhteydessä. 

Yksipiippuisen avanteen sulku tehdään yleensä tähystysleikkauksena. Siinä avanne irrotetaan ihosta ja suoli yhdistetään suljettuun peräsuoleen yleensä rengassulkuinstrumenttia käyttäen. Toimenpiteeseen liittyy suolisauman pettämisen riski, joka on noin 5-8%. Joskus myös suolisauman suojaamiseksi joudutaan tekemään uusi suojaava kaksipiippuinen avanne. Leikkauksen jälkeen sairaalassa ollaan yleensä 1-2 vuorokautta

Kaksipiippuisen avanteen sulun yhteydessä ei yleensä tarvitse mennä vatsaonteloon. Leikkauksessa avanne irrotellaan ihosta ja tehdään ompelemalla suolisauma ja suoli palautetaan vatsaonteloon. Leikkaus on pienempi kuin yksipiippuisen avanteen purkuleikkaus. Leikkauksen jälkeen pääsee kotiutumaan mahdollisesti jo leikkauksen jälkeisenä päivänä.

Kaksipiippuinen avanne

Yksipiippuinen avanne