Etusivu
Oireista
Palvelut
Ajanvaraus
Lue lisää
Artikkeleita
Esitelmiä
Galleria
Julkaisut
Etusivu
Oireista
Palvelut
Ajanvaraus
Lue lisää
Artikkeleita
Esitelmiä
Galleria
Julkaisut
Nivustyrä
Nivustyrä on hyvin tavallinen vaiva erityisesti vanhemmilla miehillä, kun kudokset heikkenevät. Yli 70 vuotiailla miehillä esiintyy nivustyriä 10-20%:lla, niistä useat ovat kuitenkin oireettomia. Nivustyriä esiintyy myös naisilla.Oireena on nivuseen pullistuva patti, joka voi alkuvaiheessa olla myös kivulias. Tyrään voi pullistua vatsaontelossa olevaa vatsapaitaa (omentti) tai suolta. Tyrä yleensä palautuu takaisin vatsaonteloon yön aikana makuu asennossa ollessa.Tyrä voi syntyä joko siten että miehellä kiveksen laskeutumiskanava ei sulkeudu tai naisella tyrä syntyy kohtua nivusalueelle kannattelevaa pyöreää sidettä pitkin kohti häpyliitosta. Toinen syntytapa on tyrän pullistuminen suoraan nivuskanavan takaseinän läpi.
Oireetonta tyrää ei välttämättä tarvitse leikata, mutta se ei parane leikkaamatta ja saattaa suurentua ajan myötä. Tyrään liittyy kureutumisriski, joku kuitenkin on varsin pieni.Nivustyrän katsotaan olevan kudoksista johtuva vaiva, vaikka se tulee ilmi esimerkiksi raskaan ponnistelun tai tapaturman yhteydessä. Vakuutusyhtiöt ei korvaa tyräleikkausta tapaturmavakuutuksesta.
Nivustyrä voidaan leikata joko avoimesti tai tähystystekniikalla pienistä viilloista. Avoleikkaus voidaan tehdä paikallispuudutuksessa, selkäydinpuudutuksessa tai nukutuksessa. Tähystystekniikalla leikattavat tyrät tehdään aina nukutuksessa. Leikkauksessa yleensä asetetaan verkko tukemaan kudoksia. Avoleikkaus voidaan myös tehdä ilman verkkoa ns. Schouldicen tekniikalla.
Tyräleikkaukseen liittyy noin 1-4%:n riski uusiutumisesta. Tavallisena komplikaationa on verenvuoto leikkausalueella, jolloin haava turpoaa, tulee verenpurkaumaa ihon alle ja kives menee tummaksi. Yleensä verenpurkauma paranee itsestään ajan kanssa. Leikkaushaava infektiot avoleikkauksen jälkeen ovat varsin harvinaisia. Leikkausalueelle voi jäädä tunnottomuutta, nivusalueen kipuja on leikkauksen jälkeen noin 8%:lla potilaista. Leikkausalueen kivut ovat jonkin verran harvinaisempia tähystysleikkauksen jälkeen. Usein leikkauksen jälkeen leikkausalueella ja alavatsalla ja kiveksissä on turvotusta, joka tavallisesti helpottaa parin viikon sisällä.Leikkauksen jälkeen töihin pääsee tavallisesti kahden viikon kuluttua.
Napatyrä
Napatyrä syntyy vatsaontelon paineen seurauksesta, kun yleensä vatsaontelon rasvaa pullistuu naparenkaan keskellä olevan aukon läpi ihon alle. Oireiset napatyrät ovat leikkausaihe.Pienet napatyrä voidaan leikata paikallispuudutuksessa ompelemaalla sulamattomalla langalla tyräaukko kiinni. Kookkaammat napatyrät korjataan asettamalla verkko tukemaan kudoksia. Alle kahden sentin tyrät voidaan korjata ns. Nappiverkolla avoleikkauksella paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Suuremmat tyrät leikataan tähystyksellä nukutuksessa.
Leikkaukseen saattaa liittyä komplikaationa verenpurkauma, joka yleensä häviää itsestään. Jonkin verran kipuongelmaa voi jäädä ja pieni uusiutumisen riski myös on olemassa.
Arpityrä
Arpityrä voi olla seurauksena vatsan alueen leikkauksesta, joka on tehty avoleikkauksella. Vatsanpeitteet eivät ole parantuneet kunnolla ja vatsaonteloa päällystävä lihaskalvo on jäänyt auki. Tämän seurauksena vatsaontelosta pääsee pullistumiaan vatsapaidan rasvaa ja suolistoa ihon alle.
Arpityrän korjaustekniikka harkitaan aina tapauskohtaisesti. Pienemmät arpityrät voi hyvin korjata tähystysleikkauksella asettamalla vatsaontelon puolelle verkko tukemaan kudoksia, tässäkin tekniikassa tyräpussi pyritään poistamaan joka tähystystekniikalla tai joskus pienestä viillosta tyräpussiin mahdollisesti kertyvän nesteen (serooma) välttämiseksi. Suuret ja laajat tyrät korjataan avoleikkauksella tai robottiavusteisesti.
WordPress Theme
created with
WordPress Website Creator
.